Säännöt

VOIMASSA OLEVAT SÄÄNNÖT
Voimassaolon alku: 23.11.2023 14:47:51 

1 Nimi ja kotipaikka 

Yhdistyksen nimi on Itä-Helsingin seniorit ry ja yhdistys kuuluu paikallisyhdistyksenä Kansallinen senioriliitto ry:hyn, jota näissä säännöissä sanotaan liitoksi, ja alueensa Kansallinen senioriliitto ry:n rekisteröityyn piiriin, jota näissä säännöissä sanotaan piiriksi. Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki.
 

2 Tarkoitus 

Yhdistyksen tarkoituksena on edistää eläkeläisten ja ikääntyvien henkistä ja aineellista hyvinvointia ja sosiaalista turvallisuutta. 

Yhdistys toimii alueellaan eläkeläisten ja ikääntyvien edunvalvojana, yhdyssiteenä ja yhteenkuuluvuuden tunteen lujittajana. 

Yhdistys toimii liiton hyväksymiä arvoja ja linjauksia noudattaen ja edistää liiton päätösten toteuttamista. 

Yhdistys on puolueisiin kuulumaton. 

Toiminnan tarkoituksena ei ole voiton tai muun välittömän taloudellisen ansion hankkiminen 

3 Toiminta 

Yhdistys järjestää harrastus-, koulutus- ja tapahtumatoimintaa sekä lähimmäispalvelua, ja tiedottaa ja viestii arvoistaan ja toiminnastaan.

Yhdistys voi muodostaa rekisteröimättömiä kerhoja ja osastoja. 

Yhdistys tekee aloitteita ja antaa lausuntoja liitolle, piirille ja kotikunnalle ikääntyviä ja eläkeläisiä koskevissa edunvalvonta- ja palveluiden kehittämisasioissa.

Yhdistys voi tehdä alueellista ja kansainvälistä yhteistyötä. 

Yhdistys tekee yhteistyötä muiden paikallisten eläkeläisjärjestöjen ja ikääntyville palveluja tuottavien järjestöjen ja viranomaisten kanssa. 

4 Talous 

Toimintansa tukemiseksi yhdistys voi 
- harjoittaa virkistys- ja kuntoutustoimintaa, julkaisutoimintaa ja
  audiovisuaalista toimintaa sekä majoitus-, kahvila- ja ravintolatoimintaa 
- kantaa jäseniltään jäsenmaksua, järjestää varainkeräyksiä ja arpajaisia sekä
  harjoittaa jäsenpalvelutuotteiden myyntiä 
- ottaa vastaan lahjoituksia ja testamentteja, omistaa ja hallita toimintaansa
  varten tarpeellista irtainta ja kiinteää omaisuutta sekä aineettomia oikeuksia


5 Jäsenet 

Varsinaiseksi jäseneksi voi hakea jokainen, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen ja säännöt. 

Tukijäseneksi voi hakea rekisteröity yhdistys, oikeuskelpoinen yhteisö ja yksityinen henkilö. 

Yhdistyksen hallitus päättää jäsenten hyväksymismenettelystä ja hyväksymisen edellytyksistä sekä pitää jäsenluetteloa. 

Hallitus voi valtuuttaa yhdistyksen puheenjohtajan päättämään jäsenhakemusten hyväksymisestä. 

6 Jäsenmaksut 

Yhdistyksen kokous vahvistaa varsinaisten jäsenten ja tukijäsenten jäsenmaksut seuraavaa kalenterivuotta varten. Yhdistyksen hallituksella on oikeus vapauttaa jäsenmaksusta sairauden, varattomuuden tms. syyn johdosta. 


7 Kunniapuheenjohtaja ja kunniajäsenet 

Kunniapuheenjohtajaksi voi yhdistyksen kokous, hallituksen esityksestä, kutsua erityisesti ansioituneen entisen puheenjohtajansa. 

Kunniapuheenjohtajia voi olla vain yksi kerrallaan. Kunniajäseniksi voi yhdistyksen kokous, hallituksen esityksestä, kutsua yhdistyksen toiminnassa ansioituneita jäseniä. 

Kunniapuheenjohtaja ja kunniajäsenet eivät suorita yhdistykselle jäsenmaksua. 

8 Yhdistyksen hallinto

Päätäntävaltaa käyttää yhdistyksen kokous. Päätösten valmistelusta ja toimeenpanosta vastaa yhdistyksen hallitus. Luottamustehtäviin voidaan valita vain yhdistyksen varsinaisia jäseniä.


9 Yhdistyksen kokousten aika ja koollekutsuminen 

Varsinainen kokous Yhdistys pitää vuosittain yhden varsinaisen kokouksen viimeistään kesäkuun 30. päivänä. 

Ylimääräinen kokous Yhdistyksen ylimääräinen kokous pidetään, milloin yhdistyksen varsinainen kokous tai hallitus niin päättää tai vähintään yksi kymmenesosa (1/10) yhdistyksen äänioikeutetuista jäsenistä sitä hallitukselta kirjallisesti ilmoitetun asian käsittelyä varten pyytää. 
Kokous on pidettävä yhden (1) kuukauden kuluessa pyynnön esittämisestä. 

Kokouskutsu 
- Yhdistyksen kokouksen ajan ja paikan määrää hallitus
- Kokouskutsu on julkaistava yhdistyksen ilmoituslehdiksi nimetyissä lehdissä
  tai lähetettävä postitse tai tietoliikenneyhteyttä tai muuta teknistä apuvälinettä
  käyttäen jäsenille vähintään yksi (1) viikko ennen kokousta 
- Kokouskutsu lähetetään jäsenen ilmoittamaan yhteystietoon


10 Yhdistyksen kokousten osanottajat ja aloiteoikeus

Äänioikeus ja päätöksenteko
- Kokouksessa on kullakin läsnä olevalla varsinaisella jäsenellä yksi (1) ääni. 
- Päätökseksi tulee se mielipide, jota on kannattanut yli puolet äänestyksessä
  annetuista äänistä. Äänten mennessä tasan ratkaisee kokouksen
  puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa
- Henkilövaalit suoritetaan suljetuin lipuin tai sähköistä järjestelmää käyttäen.
- Kokoukseen voidaan osallistua hallituksen niin päättäessä myös
  tietoliikenneyhteyden tai muun teknisen apuvälineen avulla kokouksen aikana
  Kokous voidaan myös pitää kokonaan ilman kokouspaikkaa hallituksen niin
  päättäessä

Läsnäolo- ja puheoikeus Läsnäolo- ja puheoikeus on piirin edustajalla, yhdistyksen kunniapuheenjohtajalla ja -jäsenillä sekä yhdistyksen tukijäsenillä. Yhdistyksen kokouksissa voidaan läsnäolo- ja puheoikeus myöntää muillekin henkilöille.

Aloiteoikeus Aloiteoikeus on yhdistyksen jäsenillä, hallituksella sekä liiton ja piirin hallituksilla. Aloitteet on jätettävä hallituksen puheenjohtajalle vähintään yksi (1) kuukausi ennen kokousta.


11 Yhdistyksen kokouksen asiat
- valitsee kokoukselle puheenjohtajan, sihteerin sekä pöytäkirjan tarkastajat ja
  ääntenlaskijat 
- toteaa kokouksen osanottajat, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden 
- vahvistaa kokouksen esityslistan
- käsittelee vuosikertomuksen, tilinpäätöksen tai vuosilaskelman ja
  toiminnantarkastajan lausunnon 
- päättää tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä
  hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille 
- valitsee liiton ja piirin kokouksiin äänivaltaiset edustajat liiton ja piirin
  sääntöjen edellyttämällä tavalla 
- käsittelee ja vahvistaa yhdistyksen toimintasuunnitelman 
- määrää varsinaisten ja tukijäsenten jäsenmaksujen suuruuden ja päättää
  toiminnantarkastajan palkkiosta 
- vahvistaa seuraavan vuoden talousarvion 
- valitsee hallituksen puheenjohtajan, jota kutsutaan myös yhdistyksen
  puheenjohtajaksi 
- päättää hallituksen jäsenten ja varajäsenten määrästä 
- valitsee hallituksen jäsenet ja varajäsenet 
- valitsee yhden toiminnantarkastajan ja yhden varatoiminnantarkastajan 
- nimeää ehdokkaat piirihallituksen jäseniksi ja varajäseniksi 
- nimeää yhdistyksen ilmoituslehdet 
- käsittelee aloitteet

Ylimääräinen kokous Ylimääräisessä kokouksessa käsitellään kokouskutsussa mainitut asiat


12 Hallitus
Jäsenet
- Hallitukseen kuuluu yhdistyksen kokouksessa valittu puheenjohtaja, sekä
  vähintään kaksi (2), mutta enintään kymmenen (10) kalenterivuodeksi
  kerrallaan valittua jäsentä ja 0-10 varajäsentä
- Hallituksen puheenjohtajan ja jäsenten toimiaika saa samassa tehtävässä
  yhtäjaksoisesti olla enintään kuusi (6) vuotta (neljä (4) vuotta)

Järjestäytyminen
- Hallitus pitää järjestäytymiskokouksen ennen toimintakauden alkua
- Hallitus valitsee varapuheenjohtajan keskuudestaan sekä muita
  toimihenkilöitä, jotka voivat olla hallituksen ulkopuolisia
- Hallitus voi asettaa avukseen neuvottelu- ja toimikuntia sekä vahvistaa
  yhdistyksen alaisina toimivien kerhojen ja osastojen toimintaohjeet

Päätösvalta 
- Hallitus on päätösvaltainen, kun vähintään puolet sen jäsenistä, puheenjohtaja
  tai varapuheenjohtaja mukaan lukien, on läsnä
- Hallituksen päätökseksi tulee se mielipide, jota on kannattanut yli puolet läsnä
  olevista hallituksen jäsenistä
- Puheenjohtajan mielipide ratkaisee äänten mennessä tasan, vaaleissa
  kuitenkin arpa
- Kokoukseen voi osallistua hallituksen niin päättäessä myös
  tietoliikenneyhteyden tai muun teknisen apuvälineen avulla 
- Kokous voidaan myös pitää kokonaan ilman kokouspaikkaa hallituksen niin
  päättäessä

Kokouskutsu 
- Kokouskutsu on lähetettävä hallituksen jäsenille ja muille läsnäoloon
  oikeutetuille postitse tai tietoliikenneyhteyttä tai muuta teknistä apuvälinettä
  käyttäen vähintään yksi (1) viikko ennen kokousta
- Kiireellisiä asioita varten voidaan hallitus kutsua koolle ilman määräaikaa,
  kuitenkin niin, että jokaisella jäsenellä on mahdollisuus osallistua

Läsnäolo- ja puheoikeus 
- Hallitus voi myöntää läsnäolo- ja puheoikeuden myös muille henkilöille

Hallituksen tehtävät 
Hallituksen tehtävänä on sen lisäksi, mitä säännöt muutoin edellyttävät: 
- valmistella yhdistyksen kokouksissa käsiteltäviksi tulevat asiat ja kutsua
  kokoukset koolle 
- panna täytäntöön yhdistyksen kokousten päätökset ja ohjata toimintaa niiden
  mukaisesti 
- valita toimihenkilöt ja vahvistaa toimenkuvat 
- valvoa ja ohjata kerhojen ja osastojen toimintaa 
- huolehtia varojen hankinnasta ja vastata yhdistyksen omaisuuden hoidosta 
- tehdä aloitteita toiminnan kehittämiseksi 
- toimia liiton ja piirin suunnitelmien ja linjausten mukaisesti 
- valvoa ja edistää eläkeläisten ja ikäihmisten etua alueellaan 
- pitää yhteyttä ja valita tarvittaessa edustajansa paikkakunnalla toimiviin
  muihin järjestöihin 
- päättää yhdistyksen jäsenyyksistä eri yhteisöissä ja valita yhdistyksen
  edustajat niihin

Yhdistyksen kirjanpito ja tilinpäätöksen laadinta voidaan hallituksen
  päätöksellä antaa ulkopuoliselle


13 Toiminta- ja tilikausi 
- Yhdistyksen toiminta- ja tilikausi on kalenterivuosi
- Hallituksen on annettava tilinpäätös tarvittavine asiakirjoineen ja hallituksen
  vuosikertomus toiminnantarkastajalle viimeistään yksi (1) kuukausi ennen
  yhdistyksen kokousta ja toiminnantarkastajan tulee palauttaa ne hallitukselle
  viimeistään kaksi (2) viikkoa ennen yhdistyksen kokousta
 
Yhdistyksen tilinpidossa voidaan soveltaa myös yhdistyslain 37a pykälää
kuitenkin niin, että yhdistyksen kokous saa nähtäväkseen vuosilaskelman
tilinpidosta. 


14 Nimen kirjoittaminen 
Yhdistyksen nimen kirjoittaa hallituksen puheenjohtaja yksin,
varapuheenjohtaja, sihteeri, rahastonhoitaja tai hallituksen oikeuttama henkilö,
kaksi yhdessä. 

15 Eroaminen ja erottaminen 
- Jos jäsen päättää erota yhdistyksestä, siitä on ilmoitettava kirjallisesti hallitukselle tai sen puheenjohtajalle tai yhdistyksen kokouksessa pöytäkirjaan merkittäväksi 
- Jos jäsen on toiminut yhdistystä vahingoittavalla tavalla tai muutoin laiminlyönyt ne velvoitteet, joihin hän yhdistykseen liittymällä on sitoutunut, voi yhdistyksen hallitus erottaa hänet
- Jäsen, joka on laiminlyönyt jäsenmaksuvelvollisuutensa yhden (1) vuoden ajalta, voidaan katsoa hallituksen päätöksellä eronneeksi
- Jäsenellä on oikeus valittaa erottamispäätöksestä yhdistyksen kokoukselle jättämällä kirjallinen valitus hallitukselle kolmenkymmenen (30) vuorokauden kuluessa asiasta tiedon saatuaan
- Jos yhdistyksen kokous saatuaan hallituksen lausunnon ja kuultuaan erotettua jäsentä, hyväksyy erottamispäätöksen vähintään kahdella kolmasosalla (2/3) annetuista äänistä, se tulee voimaan heti


16 Sääntöjen muuttaminen ja yhdistyksen purkautuminen 
- Kysymys näiden sääntöjen muuttamisesta voidaan ottaa esille yhdistyksen kokouksessa, jos asiasta on kokouskutsussa mainittu
- Päätökseen sääntöjen muuttamisesta vaaditaan vähintään kaksi kolmasosaa (2/3) annetuista äänistä
- Sääntömuutokselle on saatava liiton hallituksen hyväksyminen
- Kysymys yhdistyksen purkamisesta voidaan ottaa esille yhdistyksen kokouksessa, jos asiasta on kokouskutsussa mainittu ja siitä on ilmoitettu liiton ja piirin hallitukselle vähintään puolta vuotta ennen
- Päätökseen yhdistyksen purkamisesta vaaditaan vähintään kolme neljäsosan (3/4) enemmistö annetuista äänistä
- Purkamispäätös on voimaan tullakseen vahvistettava toisessa aikaisintaan kahden (2) viikon kuluttua pidettävässä, sitä varten ilmoitetussa yhdistyksen kokouksessa vähintään kolme neljäsosan (3/4) enemmistöllä annetuista äänistä
- Yhdistyksen purkautuessa sen varat luovutetaan Kansallinen senioriliitto ry:lle ja kaikki Kansallinen senioriliitto ry:n kanssa tehdyt sopimukset ja käyttöoikeudet päättyvät